Teksti Reetta Vänttinen
Kuvat Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen
Suonenjokelaisyrittäjä Jussi
Vehviläinen on yksi Suomen viidestä kasvihuonemansikanviljelijästä.
Ensimmäiset Clery
-kasvihuonemansikat ovat juuri kypsymässä. Punaiset ja makeat marjat poimitaan
suonenjokelaisen Jussi Vehviläisen tilalta Pörölänmäeltä suoraan rasioihin ja toimitetaan edelleen Pakkasmarjalle, joka hoitaa
markkinoinnin ympäri Suomea tukku- ja keskusliikkeiden kautta. Jonkin verran
meidän mansikkaa menee myös torimyyntiin, Jussi kertoo.
Pakastetaimilla nopeasti tuotantoon
Italiasta Bolognan seudulta rekalla saapuneet
pakastetaimet istutettiin jo maaliskuun alussa. Sesonki on huipussaan koulujen päättymisen aikaan hiipuen pikkuhiljaa
juhannuksen tienoille saavuttaessa, Jussi kertoo. Työvoima-apuna Jussi Vehviläisellä on 5-6
venäläistä poimijaa.
| |
Sopivasti punastelevia mansikkarivistöjä Mäkelän tilalla Pörölänmäellä.
Belgian opintomatkalla se idea syntyi
Kipinä kasvihuonemansikan
viljelyyn syttyi Marjaosaamiskeskuksen
Belgian opintomatkalla v. 2002. Ensimmäinen
kokeilussa ollut mansikkalajike Elsanta ei ollut suomalaiseen makuun tarpeeksi
makea. Asiakkaat ostavat silmillään, mutta viljelijä itse on itse sitä
mieltä,
että maku on ulkonäköä tärkeämpää.
Myös syksyviljelyä Mäkelän tilalla on
kokeiltu, mutta " totesin sen kannattamattomaksi puuhaksi", Jussi kertoo. Pinta-alaltaan 4200 m ²
mansikkaviljelmien sadetuksesta huolehtii tihkukastelujärjestelmä.
Jussi Vehviläinen janoaa haasteita
" Kasvihuonemansikan
viljelyyn tuo haastetta ja mielenkiintoa juuri kasvuolosuhteiden
säädeltävyys:
kastelun, lannoituksen ja sopivan ilmaston löytäminen. Peltoviljely taas
on
kokonaan säiden armoilla", Ja joka syksy jää nälkä tähän
hommaan, ja aina
löytyy uutta opittavaa", Jussi sanoo kääntäessään kastelulaitteiston säätöventtiiliä.
Anna Venäjän Karjalasta viettää työntäyteisen kesän Suonenjoella.
Ja ainahan sitä pärinääkin olla pitää . . .
Vapaa-aikanaan Jussi Vehviläinen
rentoutuu moottoriajoneuvojen parissa. ” Minua
kiinnostaa kaikki, mikä pärisee”, Jussi naurahtaa.
| |